E-poikue esiintyy

Pitkän ja hiukan turhauttavan talvihiljaisuuden jälkeen syrkkirintamalla tapahtui, kun Aaria sai toisella yrittämällä uuden poikueen 1.2.2014. Aarian ensimmäinen pesuehan syntyi viime syyskuussa ja kauan ajattelin sen jäävän ainoaksi. Kun Lumo ei kuitenkaan saanut poikasia lainkaan, sen laventeli-sulho Ara (Diamantens Aragon) vaihtui Aarian siipaksi.

Ara-uros

Ara-uros

Lumolle kuuluu kuitenkin hyvää, sillä se sai kivan lemmikkikodin ihan lähipiiristä 🙂 Se onkin ainut naaraspuolinen kodinvaihtajamme. Tämä yllättävä ja taustaltaan ikävä käänne tapahtui, kun tyttäreni ystävällä ollut kasvattinaaraani (Bananarama soi jälleen) kuoli taannoin nopean laihtumisen jälkeen. Nyt mietityttää mitä ihmettä sille kävi, koska sen syöminen ja juominen pysyivät normaalina lähtöpäivään asti. Joka tapauksessa Lumo meni täyttämään kaivatun lemmikin jättämään paikkaa. Lumo-pallo onkin kasvanut varsin hienoksi hamsuksi villin nuoruutensa jälkeen.

Sekä Lumon, että Aarian isät ovat laventeleita, joten kyseisen värin jahtaus jatkui. Laventeli ei itse asiassa ole mikään huikaisevan kaunis väri, vaan lähinnä erikoinen. Mielestäni se on kuitenkin hillityn tyylikäs sekoitus sinertävää ruskeaa 😉 Lisäksi niitä on Suomessa vain muutama ja olisi mukavaa nähdä värin säilyvän. Siksi meillä noita suklaitakin on sinisten lisäksi. Laventelin geneettinen koodi on aaddbb, eli musta suklaalla ja diluutilla maustettuna. Mausteista juolahti muuten mieleeni, että Aran ominaistuoksu on kovasti kanelinen. Ihanaa vaihtelua noille säännöllisesti lemahteleville naaraille 😛

Aaria synnytti varhaisena lauantaiaamuna. Olin siinä lähettyvillä sattumoisin ja pelästyin pahanpäiväisesti. Pesän suulta nimittäin näkyi vain kuolleita poikasia. Kun synnytys vaikutti kuitenkin olevan ohi, uskalsin hetken päästä tarkistaa kokonaistilanteen. Loppujen lopuksi terraariosta löytyi (enää) kaksi elotonta pienokaista ja syvemmältä pesintämökin uumenista sentään jotain hyvin vaaleanpunaista ja elävää. Aaria voi onneksi hyvin.

Mamma-Aaria vaikutti sen verran hermostuneelta, että palasin pesälle vasta muutaman päivän kuluttua. Pienokaisten pigmentti oli alkanut jo muodostua, mutta edelleen kaksi poikasta olivat aivan vaaleanpunaisia. Aloin aavistella pahaa. Viikko sitten totesin pelkoni käyneen toteen – meillä on cremejä 🙂

Mustapohjaisten värien kasvatuksessa creme on jonkinmoinen peikko. Creme-taustan (tai sen mukana kulkeutuvan feomelaniinin) sanotaan aiheuttavan mustan värin ”pilaantumisen”, sillä usein mustat eläimet alkavat rusehtaa vanhetessaan. Tämä pätee myös siniseen, mutta suklaassa vaikutus jää piiloon. Tiesin kyllä molempien vanhempien kantavan cremeä (eli e-alleelia), joten aivan totaalinen yllätys tämä ei ollut. Vaikka Aran suku näyttää varsin mustalta, se sai jo edellisessä poikueessaan aikaan karamelleja (eebb). Silti valinnanmahdollisuuksia ei juuri ollut, koskapa en halua aloittaa noiden peittyvien alleelien kokoamista alusta asti uudestaan, sukupolvi kerrallaan.

Cremepoikasemme eivät ole fenotyypiltään cremenvärisiä, sillä suvussa kulkee myös hopeaa (Sg-alleeli). Koska ne kuitenkin väistämättä ovat geneettisesti ruskeasilmäisiä (b-alleeli) ja 50% todennäköisyydellä diluutteja (d-alleeli), on sekoitus… mielenkiintoinen. Nyt pariviikkoisina ne ovat kauttaaltaan valkoisia korviaan myöten. Silmät alkoivat aueta tänään – ja ne ovat punaiset! Mistä ihmeestä se mahtaa tulla. Emän suvussa on kyllä punasilmäisyyttä (p-alleeli) jossain huitsin tuutissa, mutta isän papereissa sitä ei näy ollenkaan. Saattaa siis olla, että tämä on taas tuon uuden tuttavuuden eli diluutin aiheuttama ilmiö, hieman kuten edellisen poikueemme punasilmäisellä Droidipojalla.

Jos siis jollain olisi kiinnostusta lähteä kasvattamaan diluutticremejä, niin siinä saattaisi hyvinkin olla tutkimussarkaa. Ainakin nämä kaksi ovat jo vieneet kaikkien lasten, sekä omien että kyläilijöiden, sydämet poikkeuksellisella ulkonäöllään ja vilkkaudellaan.

Alinna laventeli, oikealla pari suklaata ja ylinnä toinen pikku kummajaisistamme.

Alinna laventeli, oikealla pari suklaata ja ylinnä toinen pikku kummajaisistamme.

Mainokset

Hulluutta

Edellisestä blogauksestani ei ole kauaakaan (hmmm, se oli eilen). Kotimme vain sattuu olemaan nyt harvinaisen hiljainen, joten on hyvä kirjoittaa. Lisäksi tämän päivän asiat ovat tuoreina mielessä.
Tiedän, että eräs lukija seuraa tätä blogia vain tunteakseen itsensä normaalimmaksi ihmiseksi, jolla on sentään asiat mallillaan – joten tämä on sinulle, Leena 😉

Pakkasin jo edellisenä iltana hamstereiden kuljetuslaatikot valmiiksi, aivan kuten näyttelyyn mennessämme (kyllä, hamstereille on näyttelyitä). Aamulla lähdimme kuitenkin posottamaan Helsinkiin lähinnä veljenpoikani yksivuotiskesteille. Vasta sen jälkeen oli vuorossa hamsterien stadardointikokous (tokihan ne pitää standardoida, jotta voidaan järjestää niitä näyttelyitä :), kun kerran samalla suunnalla liikuimme. En ole edes virallinen kasvattaja, mutta vein kokoukseen neljä sinistä hamsua näytille, jotta sekin väri saataisiin väristandardin piiriin. Samalla pieni sininen Zaffre (Cirruspilvi Salamoi) jäi Elylle.

Tahtomattani aiheutimme melkoista hämminkiä synttärijuhlilla, kun tarkistin kaikkien hamsujen voinnin ajomatkan jälkeen. Tokihan ne piti sisälle raahata sieltä kylmästä autosta. Niistä ”Ei ole todellista, sulla on oikeita hamstereita mukana!”, ”Ai siellä eteisen kangaskasseissa on eläviä eläimiä!”, ”Mitä noi on, ne on sinisiä?!” -huudahduksista ei meinannut tulla loppua. Siinä vaiheessa kun selitin, että nämä ovat oikeastaan menossa kokoukseen, niin porukka repesi täysin. Sain ainakin parikymmentä minuuttia taustoittaa edesottamuksiani. Paikallaolijat pitivät tapausta erinomaisen hilpeänä 🙂

Olihan se kivaa piristää tunnelmaa (entisestään, sillä juhlat olivat oikein mukavat), mutta vaikeaa siinä oli itseään kovin normaaliksi tuntea. Eipä sillä, että se olisi mitään aivan uutta. Kovasti hamstereita ihasteltiin, olihan esillä sinistä lyhyt- ja pitkäkarvaisena, poikasta sekä aikuista. Silti siinä vaiheessa kun eräs ympärilläni olevista alkoi myötäillä tyyliin ”kyllä mä ainakin ymmärrän, koska onhan noi oikeastaan sama kuin kissat tai koirat”, niin tunsin taas tilanteen astetta absurdimmaksi. Jotenkin tuli (vainoharhainen?) olo, että lemmikkien kanssa hääräily on järkevistä ihmisistä ihan ok, kunhan ne ovat kissoja tai koiria. Mutta annappa olla, kun eivät ole.

Työpaikallani sinisten hamsterien kasvatukseni on jo kestovitsi. Mikäs siinä. Jotkut ovat joka tapauksessa ihan aidosti kiinnostuneita, kuten nytkin. Eikä sen niin väliä, vaikkeivät olisikaan toisaalta. Itse tässä on ollut sen verran pitkään mukana, että on jo vaikeaa muistaa miten hullunkurista touhu muiden silmissä on. Tänään sen taas muistin, lukuisten ”tämä on ihan parasta!” -kommenttien myötä 🙂

Standardointikokous meni hyvin, ja aikanaan ensi vuoden puolella meitin Namja (A Werewolf Boy) päässee koristamaan Suomen Hamsteriyhdistyksen väristandardisivua. [Edit 4.11.13 Enemmän selostusta standardoinnista Elyn blogissa ja Vevven blogissa. Elyn postauksen kuvituksena komeilee Namja.]

Samaan hulluuteen (ja edelliseen postaukseen) liittyy sopivasti tänään saamani meili kasvattini Kikan (Cicatrix Vekkimekko) perheeltä. Samalla saan tähänkin juttuun kuvia.
Vähän saapumisensa jälkeen Kikalle nimittäin järjestettiin tervetuliaisjuhlat, eikä mitkään pienet. Paikalla oli kuulemma noin kolmekymmentä ihmistä. Kuulin tästä jo etukäteen pähkinätarjoilua pohdittaessa ja idea on minusta aivan loistava. Ihmiset nyt ylipäänsä juhlivat ihan liian vähän 😉 Kikka oli saanut paljon lahjoja vessapaperirullista juoksupyörään, vaikkei edes näyttäytynyt. FaceBookissa lähetettyyn kiitos korttiin hän oli kyllä poseerannut. Anteeksi, se.

Kikan_terra Kikka Kikan

B-poikueen syntymä ja muuta

Misab massu päivää ennen poikasten syntymää (pääkin löytyy jostain tuolta herkkutikun takaa)

Misan massu päivää ennen poikasten syntymää (pääkin löytyy jostain tuolta herkkutikun takaa)

Mama Misaki synnytti poikasensa lähes kellon tarkkuudella viime torstaina n. klo 23 – tasan 16 vrk astutuksesta. Nopeasti vilkaisin seuraavana päivänä, että on niitä aika läjä. Eilen raotin uudelleen möksän kantta emon ollessa syömässä, ja sain kiiruussa lasketuksi 14 vaaleanpunaista nöpönokkaa. Huh, mikä määrä! Lue loppuun

A-poikue

Vihdoin varhaisena aamuna 6.3.2013 ensimmäinen syrkkipoikueemme näki päivänvalon (tai olisi nähnyt, jos poikasten silmät eivät olisi kiinni pari ensimmäistä viikkoa). Illuusian ja Blaupunktin pariuttaminen siis onnistui lopulta. Syntymäiltana kurkkasin hätäisesti Illun pesämökkiin, ja siellä kölli arviolta viisi vaaleanpunaista toukkaa. Vasta viikon vanhana sain laskettua poikaset kunnolla. Yllätys oli jonkinmoinen, sillä poikue koostuikin kolmesta mustasta ja peräti seitsemästä suklaanvärisestä nakerosta!

a-poikue_vko Lue loppuun