Viimeisimmät tulokkaat

Olen jo parissa viime postauksessa lupaillut kertovani uusista tulokkaista, joten on aika ryhdistäytyä. 🙂

Vanhin ”uusista” on jo nelikuinen saksanneito Cheri (Little Hustler’s Cherry Blossom), joka tosin tulikin meille reilut 2kk vanhana. Cherin tänne saaminen oli melkoista säätöä, josta ei dramaattisia käänteitä puuttunut. Kaiken piti mennä hyvin, mutta kyyti peruuntui yllättäin kuskin sairastuttua vakavasti. Lopulta jo maksettu hamsteri veljineen roudattiin kuljetusfirman toimesta kasvattajaltaan Nina Schulerilta eräälle toiselle saksalaiskasvattajalle ja hänen mukanaan Houteniin Hollantiin, josta Lavender’s Ely hyvin ystävällisesti roudasi sisarukset Helsinkiin. Sieltä siippani pääsi ne noutamaan. On muuten kallein hamsteri tässä talossa.

Cheri, lk sininen laikukas (c) Ely V.

Cheri, lk sininen laikukas (c) Ely V.

Talvemme ollessa taas liian hiljainen poikueiden suhteen, päädyin seuraavaksi ottamaan Cherin sulhoksi Kirsiltä kahden eri linjan kasvattini rakkauden hedelmän. Näin Avec (Ash) tuli taloon. Avec on hyvin reipas poika, nyttemmin jopa vaativa. Jätkä nimittäin renkuttaa kaltereitaan keskellä päivääkin ja oli esimerkiksi eilen ulkona häkistään puuhailemassa useamman tunnin heti puolenpäivän jälkeen. Pitänee vaihtaa poju pois kalterihäkistä.

Avec, lk sininen, hieman valottuneessa kuvassa.

Avec, lk sininen, hieman valottuneessa kuvassa.

Briteistä kertyi tuomisia vain kahden hamsterin verran. Vanhempi näistä on ihana Lissu (Vectis Busy Lizzie, Rachel Owersin kasvatti), joka osasi heti luikerrella sydämeeni – ja siipankin. Tämä tomera tyttö on syrkiksi yltiösosiaalinen ja heti kaikessa mukana. Vähänkin kun sen dunan vieressä rapistellaan, niin Lissu kiipeää mökkinsä päälle kuikuilemaan. Siinä se saa herkun jos toisenkin, vaikka on jo valmiiksi hieman tuhti. Noh, se on kasvavassa iässä sentään ja nykyään jopa käyttää juoksupyöräänsä.

Uninen Lissu, lk tummanharmaa, maistelee mielellään herneenversoja.

Uninen Lissu, lk tummanharmaa, maistelee mielellään herneenversoja.

Toinen brittituonti on suomalaisittain erikoisenvärinen Jaarli (English Earl Grey), jonka värille ei ole edes omaa nimitystä. Siinä missä Lissukin on täkäläisittäin harvinainen tummanharmaa (dgdg), on Jaarli ”helmiäismusta” eli musta-tummanharmaa-keltainen (aadgdgToY). Lisäksi se on hieman onnettomasti myös diluutinkantaja (aaDddgdgToY), koska kasvattaja lykkäsi sen minulle varatun hamsterin tilalle. Varaamani norre diluutinkantaja kun karkasi ja katosi juuri ennen luovutusta. Tosin kasvattaja Laura Lovatt on syytön tähän diluutti-dg-yhdistelmään, sillä tummanharmaa pomppasi esille jostain sukutaulun ulkopuolelta. Värimääritys on kuitenkin varma, koska Jaarlin siskoista kaksi on selviä tummanharmaita.

Jaarli, lk "helmiäismusta"

Jaarli, lk ”helmiäismusta”

Omiemme lisäksi kirjaimellisesti raahasimme Veeran kanssa uutta verta muillekin kasvattajille. Tänne Turun seudulle tuli Jaarlin veli Nisse (English Nice Surprise) ja Victoria Holtilta pk suklaa Edi (English Edition). Brittikasvattajilla ei ole tapana nimetä kasvattejaan etukäteen. Nämä kolme nimesimme ihan huviksemme English-teemalla, koska niiden kasvattajilla ei ole kasvattajanimeä. Vectis-hamsulan Rachel taas nimesi Lissun pyynnöstäni ja kiva nimi tulikin! Busy Lizziehän on Ahkeraliisa ja sopiva nimi tuolle tomeralle kukkaselle.

Tähän mahtuu vielä pari kuvaa Harrogaten hamsteripuolelta:

Y_campsy Y_kaapparihakit Y_lapsiaitaus

Syrkkikuulumisia

Olisipa kiva kirjoitella tähän tuoreita poikaskuulumisia, mutta niitä saa vielä odotella. Samalla kuitenkin huomasin, etten ole kirjoittanut edes H-poikueestamme! Se oli Sasan (Le Soleils Luisante, pk ruoste kk laikukas hollannintuonti) ja Tropin (Alkemistin Entropia, lk laventeli) pikkupoikue, jossa oli vain viisi tenavaa. Ne olivat sitten sitäkin somempia ja oikein kauniin tyyppisiä. Poikue syntyi lokakuun alussa ja siitä jäi kotiin aivan äitinsä näköinen poika, Alkemistin Harhaluulo. Muillakin lapsilla oli varsin kafkamaiset nimet 😉

Kaksiviikkoiset

Kaksiviikkoiset

23vrk kaunokaiset

23vrk kaunokaiset

Alkemistin Hallusinaatio – pk ruoste kk laikukas naaras
Alkemistin Hurmanhenki – lk hopeasuklaa laikukas uros
Alkemistin Harhaluulo – pk ruoste laikukas uros
Alkemistin Haamuvalo – pk rs seepianharmaa uros
Alkemistin Henkipatto – lk ruoste laikukas uros

Koska poikue oli noinkin onnistunut, mutta lukumäärältään pieni, niin kovasti tässä houkuttaisi myös toinen poikue samalle parille. Etenkin kun yhtään laventelia ei tuohon pesueeseen tupsahtanut odotuksista huolimatta.

Alkemistin Harhaluulo 5 vkoa

Alkemistin Harhaluulo 5 vkoa

Sen sijaan sinisiä pikkuisia emme tähän taloon ole saaneet piiiit-kään aikaan. Ei, vaikka ainakin kolmea eri yhdistelmää olen koittanut. Viiran (Alia Aamunsäde) kanssa alkaa tulla kohta jo ikäkin vastaan. Suurin murhe on kuitenkin upea sininen laikukas Alkemistin Droidipoika, joka ei vain onnistu jälkikasvua siittämään.

Onni onnettomuudessa on, että eräs kasvattieni ostaja innostui myös kasvattamaan sinisiä. Kirsin luona syntyi erisukuisten Alkemistin Fantasmagorian (pk sininen) ja Alkemistin Gorgon (lk musta, kantaa sinistä) hieno poikue. Tästä sain itselleni vajaa viikko sitten lyhytkarvaisen sinisen Ash-pojan, joka kulkee kotona hieman helpommin lausuttavalla nimellä Avec 🙂 Se kun tuli seuralaiseksi pienelle siniselle laikukkaalle saksantuontitytöllemme Cherille (Little Hustler’s CherryBlossom). Näistä tulokkaista lisää myöhemmin.

Nyt odotan ensi viikonloppua ja ensimmäistä näyttelyreissuani ulkomaille! Menemme Suomen Hamsteriyhdistyksen pj:n Veera Kujansuun (Goldilock’s) kanssa Harrogateen, Burgess Premier Small Animal Show -brittinäyttelyyn (http://www.thesmallanimalshow.co.uk/). Se on meidän mittapuullamme valtaisa ja kohdeyleisönä ovat lähinnä aikuiset. Sieltä pitäisi tupsahtaa meille pari tuontiakin, jos kaikki menee hyvin. Thumbs up!