”Kuuma päivä” – luku 2

Hei taas! Kirjan kirjoittaminen yhtenä pötkönä blogiin alkoi tuntua työläältä, joten nyt jaan tämän lukuihin. Saatan kyllä yhdistellä ja muutenkin muokkailla niitä myöhemmin.

– 2 –

Olen vasta nukahtanut, kun havahdun Tuulen ravisteluun. Tämä yöpaikka on matalassa kanjonissa, joten hiekka ei niin kiusaa. Olisin mielelläni jatkanut hyvin ansaittua unta. ”Iles, jotain on vialla.” Vilkuilen laumaa, mutta muut kuin me ja vartijat nukkuvat rauhassa. Edes tuulinaru ei pidä ääntä. Ei pidä ääntä… ”Jokin odottaa lähellä, tunnen sen!”, Tuuli puhuu jo kuiskaamatta. Nappaan veitseni ja linkoni, veljellä on jousensa valmiina. Hän viittoo minut herättämään Narnan. Sisko herää minua nopeammin ja on oitis valmiina. Seuraamme määrätietoista Tuulta leirin laidalle, täsmälleen kahden vartijan väliselle alueelle. Huomaan liikettä yössä, mutta ennen kuin ehdin edes hengähtää, äänetön varjo putoaa yllemme. Hypyn lakipisteessä massiivinen varjokissa sävähtää, erottuen nyt selvästi, ja seuraavaksi tajuan vain painon ja pimeyden tunteen.

Kun palaan tajuihini, kipu on jo haipumassa. Minun on vaikea järjestellä ajatuksiani. Ymmärrän Narnan puheesta saaneeni rohtoja, ja minun tulisi levätä. Hän kuulostaa huolestuneelta, mutta torkahdan epämääräisen kiitollisena saatuani siihen luvan.

Kuumuus saa minut heräämään jälleen. Ylleni on levitetty laavu, mutta ilma tuntuu tukahduttavalta. Revin kankaan syrjään lääkkeestä raskain käsin, ja voimakas auringonpaahde hyökkää kasvoilleni. Joku kuitenkin huomaa, kuulen hänen huutavan Narnaa. Sisko saapuu mutisten vihaisesti ja tarkistaa kuntoni. Oikeassa kyljessäni on selvästi jotain vikaa, koska se jomottaa ikävästi. En voi myöskään olla huomaamatta ylävartaloani ympäröivää ikävän tiukkaa sidettä. Olo tuntuu kuitenkin suhteellisen hyvältä ja ainakin kykenen taas ajattelemaan kirkkaasti. Tunnustelen vointiani maaten liikkumatta, käyden jokaisen kohdan ruumiistani läpi mielessäni. Narna odottaa hiljaa. Kun olen valmis, nousen hitaasti istumaan. Ei pahoinvointia, ei sen kummempaa kipua. ”Vimman mukaan kylkiluita ei mennyt poikki”, Narna toteaa. ”Tuuli osui petoon ennen kuin se putosi”, siskon äänestä kuuluu arvostusta ja ihmettelyä. ”Viimeistelin kissan sen tullessa alas.” Nyt vasta huomaan tulehtuneen näköiset haavat hänen käsivarressaan.

Suurin osa väestä on jo jatkanut matkaa. Ainoastaan sisarukseni, Vimma sekä yllättäin myös klaanini punapäinen poika ovat jäljellä. Noustessani hän vain vilkaisee minua ja katoaa sitten nopeasti menosuuntaan. Lähdemme kävelemään. Ensin rauhallisesti, sitten ripeämmin, kun huomaan kestäväni tahdin. Aion irroittaa siteeni, mutta Vimma mulkaisee minua. ”Avaa se vasta yöksi.”

Aurinko osoittaa minun levänneen puoleen päivään. Saan kuulla loput tapahtumista tarpoessamme. Ensin Vimmalta, joka vaikuttaa kiusaantuneelta. ”Tuulinarut eivät toimineet, kaksi niistä oli löysällä.” Ennen kuin kerkeän kysyä, hän jatkaa: ”Kolmas ulottui liian syvälle kanjoniin.” Veljekset olivat selvästi tehneet siinä virheen, mutta Vimma sentään myönsi asian avoimesti. ”Muiden tuulinarujen ei olisi pitänyt löystyä”, Narna jatkaa. Olemme kaikki viritelleen nyörit lukemattomia kertoja aiemminkin, joten uskon hänen tietävän mistä puhuu. Selviää kuitenkin, että vartijoista vain Tarra oli ehtinyt huolestua äänettömyydestä. Hän oli hyökkäyskohdasta kauimpana. Muut tokanjohtajista nukkuivat. ”Jos Tuuli ei olisi sattumalta herännyt…” Vimma puhuu, ja Narna tuijottaa eteensä miettivästi. Kävelemme hiljaisina, kunnes saavutamme muut.

—– 22.7.2013

Porotus tunkeutuu silmieni kautta aivoihini, ja minun on etsittävä suojaa. Ilmeisesti sain lievän aivotärähdyksen yöllä kaatuessani. Poikkeamme polulta läheiseen kanjoniin, tai pikemminkin vain pitkään syvänteeseen. Se mutkittelee itäänpäin, kaartuen vain loivasti kaakkoon, mutta se peittää auringolta. Parin mutkan jälkeen löydämme niin runsaasti larrapähkinöitä, että Vimma haluaa välttämättä pysähtyä poimimaan. Sovimme, että minä hitaimpana jatkan matkaa tovin, ja muut ottavat minut kiinni jahka ehtivät. Olen tyytyväinen saadessani olla yksin. Saan hyvän rytmin kävelyyni, eikä kuumuuskaan haittaa kuten aiemmin. Vaellan varmasti pari tuntia syvällä muistoissani, kunnes huomaan yltyvän pahanolon tunteen. Ajattelen sen johtuvan edelleen vain pääni kolahtamisesta, mutta sitten kuulen askelten töminää takaani. Asetun varuillani odottamaan tulijaa seuraavan mutkan taakse. Saapuja on lähes koomisen hätääntyneennäköinen Tuuli, joka päilyilee villisti ympärilleen. ”Siinä sinä olet!”, hän huudahtaa syyttävästi. ”Ymmärrätkö kuinka kaukana olet reitiltä?” Katson tarkemmin auringon sijaintia, ja huomaan taivaltaneeni sekä kauemmin, että enemmän itään kuin oli tarkoitus. Tuuli kertoo lähteneensä noin tunnin kuluttua perääni seuraavaksi hitaimpana. Samalla hän edelleen katselee tiukasti joka suuntaan. Lopulta hän vaatii meitä nousemaan syvänteestä. Seuraan häntä kyselemättä, ja kiipeämme harjalle. Siellä ei näy muuta kuin satunnainen bartu ja runsaasti erisukuisia mehikasveja.

Lähes viiden päivämatkan päässä maanalaisen väen poika etenee varoen Ilesian kotiluolastossa. Hän on noussut ylemmäs kuin tavallisesti. Kastien keskuuteen on vähitellen levinnyt huhu  uusimman tokan lähdöstä, ja poika on tullut tarkistamaan sen paikkaansapitävyyden. Hänen kansansa ei seuraa yläluolien väen tekemisiä kovin tarkkaan, mutta toisaalta uutisia on vähän ja jostain pitää puhua. Kallioiden kosteus alkaa vähitellen jäädä taakse. Täällä on taas lämpimämpääkin, eikä koleus hytisytä enää. Vähän turhankin lämmintä, vaikka on yö. Hirssikanjoni alkaa olla lähellä, joten pojan täytyy liikkua entistä äänettömämmin. Heitä ei varsinaisesti ole kielletty liikkumasta täällä, mutta pinnalliset ovat tarkkoja viljastaan. Ei hän kuitenkaan hirssiä nyt halua, vaikka pitääkin siitä. Isä valmistaa hirssinjyvistä paksua tummaa juomaa hunajan kanssa käyttäen, ja äiti leipoo maustekakkusia. Sen tytön veli käy täällä lähes joka toinen ilta, myöhään auringon laskettua. Kastien poika majoittuu luolan katonreunan halkeamaan, nähden hyvin sekä kanjonille, että sille vievälle polulle.

Tuuli ja minä taivallamme ripeää kyytiä suoraan etelään. Toivomme yhyttävämme joko päätokan tai ainakin Narnan ja Vimman. Olen ottanut puolet Tuulen harteilla keikkuvista larranauhoista. Huonovointisuuteni alkaa helpottaa, kun lähestymme oikeaa reittiä. Nyt minulla on jano, ja pullo tyhjä. Typerää minulta – taas, enkä tohdi pyytää veljen vähistä vesivaroista. Meillä ei ole aikaa kaivaa bartujen kasvupaikkoja, eikä muuten ruuviakaan. Perussääntö on, että aina kuljetaan pidemmät reissut vähintään kaksin ja ainakin yksi ruuvi mukana. Emme saa kehuja tästä retkestä.

Yö lähestyy. Ketään muuta ei edelleenkään ole näköpiirissä, ja meidän on alettava katselemaan yöpymispaikkaa. Bartupuut ovat jo vähentyneet, mutta lähistöllä on kaksi parin metrin päässä toisistaan, pienen painanteen suojissa. Tuuli virittää niiden väliin nuoran. Minä katkaisen suuremmasta puusta oksan ja isken sen maahan hieman kauemmaksi. Nyt saamme muodostettua kolmion tuulinaruista. Veli huomaa tyhjän pulloni ja vaatii jakaa oman puolikkaansa. Syömme hieman pähkinöitä ja käymme nukkumaan. Jossain kohtaa yötä hätkähdän hetkeksi hereille ja huomaan veljeni istuvan vartiossa. Pakotan hänet nukkumaan. Loppuyön istun itse tuijottaen pimeyteen kuulostellen nyörien tasaista hyminää.

Aamuhämärissä lähdemme tarpomaan jälleen. Olemme tasanneet viimeisen vesitilkan. Puolessa välissä aamupäivää näemme pienen tomupilven, ja hetken kuluttua erotamme hahmoja. Kestää tovin kunnes saavutamme Tarran sekä vieraan tytön. Narnan ikäinen vihreäsilmäinen tyttö ojentaa sanaakaan sanomatta vesipullon. Hän kääntyy, ja lähdemme taivaltamaan. Tarrakin kulkee vaitonaisena, mutta vastaa kuitenkin Tuulin kysymykseen. Vimma ja Narna ovat palanneet tokkaan myöhään edellisenä iltana.

Liitymme tokkaan kohta keskipäivän jälkeen, eikä kukaan kommentoi edelleenkään mitään. En näe Narnaa, ja se saa minut hämmentymään. Puhelemme hieman Tuulen kanssa ja hän on vakuuttunut, ettei tämä jää tähän. Lepohetken koittaessa päivän kuumimpaan aikaan huomaan Trinin ja Narnan lähestyvän. Narnalla on käsivarressaan häpeäranneke. ”Oi ei!”, puuskahdan. Käyn istumaan kohteliaasti, kuten myös Tuuli. Vain Trini saapuu luoksemme, Narnan jäädessä äänenkantaman ulkopuolelle. ”Ymmärrätte varmaan miten suuressa vaarassa olitte?” Trini aloittaa. Nyökkäämme. ”Erityisesti sinä, Ilesia. Tuulen magneettiaisti on kuulemma erinomainen. Sinä taas et käsittänyt kulkeneesi harhaan, vai miten oli?” ”Käsitin kyllä Urru, mutta kuvittelin pahoinvoinnin liittyvän päävammaan”, vastasin. Puhuttelin tokanjohtajaa kunnioittavasti koittaen pelastaa sen mitä pelastettavissa oli. Hän jatkoi: ”Ymmärrän. Teitte kuitenkin varsin kelvollisen leirin yöksi. Olisitte varmaan pärjänneet hyvin, jos teillä olisi ollut vesiruuvi ja laavu. Jopa ilman laavua.” Minua hävetti saada kehuja noin mitättömästä saavutuksesta ja Tuuli kiemurteli vieressäni. ”Pahin virhe oli päästää teidät menemään ilman ruuvia.” Nyt ymmärsin miksi Narnalla on ranneke! Vimmalla täytyi olla samanlainen. Olisi ollut tarpeeksi paha, että olin saattanut itseni häpeään.

Ilta ei ole tavanomaisen leppoisa. Nopanheiton ja kivipelin sijaan saamme etsiä vettä. Onneksi se on meille melko helppoa, kiitos perimämme vahvan magneettiaistin. Vaikken huomaa vähittäisiä kentänmuutoksia yhtä herkästi kuin Tuuli, virtaavan veden aiheuttavan heikon, mutta selvärajaisen vaikutuksen kyllä erotan. Valtakivilaji täällä on huokoista, ja sopivissa kohdin kallioperä nostaa vettä lähelle pintaa. Hiekka on kulkeutunut alueelle vasta myöhemmin. Se ei ole tarpeeksi hienojakoista tunkeutuaakseen tasaisesti hohkakiveen, jota maanalainen vesi vielä nostaa ylöspäin. Isoisä sanoo, että tänne voisi istuttaa suuriakin puita luonnonmullistuksissa tuhoutuneiden lajien tilalle. Ne jaksaisivat imeä kosteutta syvältä, silloinkin kun vesireitit muuttuvat.

Jo toisen bartun kohdalla olen varma, että sen juurista löytyy vettä. Paikalle ehättänyt Tuuli on samaa mieltä. Alamme nostamaan vettä suureen nahkaleiliin. Otamme vain leilillisen kustakin kohdasta, jottei veden paikkaa osoittava pikkupuu kuole. Tuuli löytää seuraavan lähteen. Kesken ruuvaamisen Narna saapuu paikalle. Hän alkaa ilmeettömästi täyttämään seuraavaa leiliä. Annamme hänen työskennellä rauhassa ja odotamme. Hetken kuluttua sisko murahtaa: ”Anteeksi.” Nähtyään hämmästyksemme hän selventää: ”Trini käski pyytää anteeksi.” Se on hölmöä, koska tiedämme säännöt yhtä hyvin kuin Narna. Tosin vanhempana vastuu on hänen.

—- Jatkuu —- (Tässä kohtaa aloin miettimään ”kastikansan” jäsenten nimeämistä mineneraalien mukaan, sekä vesiruuvin toimintaperiaatetta. Arkimedeenruuvi ei sinällään sovellu hiekan vuoksi, mutta jos sisäruuvi pyörii vapaasti sylinterin sisällä ja myös sylinterin ulkopinnassa on kierteet…)

—-30.7.2013, luvut 1 ja 2 yhdistetty —-

”Lähdemme muutamaksi päivää edelle, Vimma ja minä. Kai se on jonkin sortin rangaistus.” Tiedusteluretket ovat tavallisia, mutta kestävät yleensä vain pari päivää. ”Kartoitamme veden etukäteen, ja keräämme mitä eteen tulee, kuitua ainakin.”, Narna jatkaa. Tylsää menettää heidän seuransa, mutta he varmasti ovat mieluummin edellä meitä, kuin häpeärannekkeineen kanssamme. Aivan kuin sisko olisi lukenut ajatukseni, hän toteaa: ”Sen jälkeen saamme ottaa rannekkeet pois.”

Kanjonilla kastien poika odottaa pitkään, kaksi päivää ja kaksi yötä. Hänen poissaoloaan ei ihmetellä. Äiti ja isä odottavat hänen mietiskelevän ja paastoavan säännöllisesti, joten tämä sopii kuvioon. Kultatukkaista tyttöä tai hänen veljeään ei näy, mutta ainakin Sepiolla on aikaa puntaroida eri vaihtoehtoja rauhassa. Lopulta hän ujuttautuu ulos rakosesta. Yhtä näkymättömästi kun on tullutkin, hän lähtee laskeutumaan takaisin alisiin luoliin.

On kulunut 12 päivää Noususta. Narna ja Vimma ovat olleet poissa kohta viikon. Ei pitäisi olla mitään huolta vielä, mutta odotan vimmatusti näkeväni siskoni taas. Vartioksi viritetyt narut ovat soineet oudosti lähes joka yö. Olen nukkunut huonosti, mutta vielä voimakkaammin tämä on vaikuttanut Tuuleen. Hän torkkuu enää vain muutaman tunnin yössä, ja siksi kompastelee  jo iltapäivästä. Viimeiset pari kertaa olen pakottanut hänet nukkumaan päivätauon aikaan. ”Tuuli, Tuuli!”, tartun veljeä kädestä. Hän katsoo minuun väsyneesti. Olemme jäljessä pääjoukosta, ja huomaan sen pysähtyneen. Kaukaa erotan tummatukkaisen pojan lähtevän juoksemaan poispäin. ”Tarrako se on?”, osoitan juoksevaa poikaa. Tuuli katsahtaa osoittamaani suuntaan, ja lähdemme hölkkäämään saavuttaaksemme pääjoukon.

Se tosiaan on Tarra, joka nyt viittoo läheisen kukkulan laidalta. Trini on komentanut tokan pysähtymään ja lähtenyt itse katsomaan tilannetta. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja vien Tuulen bartun niukkaan varjoon istumaan. Juomme hieman vettä. Meidän ei tarvitse odottaa kovinkaan kauan. Pelkoni käyvät toteen, kun Trini kohta palaa ja kävelee suoraan luoksemme: ”Ilesia, tule mukaani. Tuulen on parempi levätä.” Näen selvästi Tuulen sisäisen kapinan, mutta helpotuksekseni hän ei sano vastaan. Hölkkäämme kukkulalle.

Laskeutuessamme vastarinnettä näen kolmen bartun rykelmän, jonka varaan on pingotettu laavu seinäksi ja katoksi. Vimma nojaa yhteen puista. Pahus! Narnaa ei näy, ja Tarrakin vain puoliksi jonnekin rakennelman sisään kurkottaessaan. Lähestyessämme hän katsoo minuun surullisesti. Työnnyn laavun alle, josta löydän Narnan makaamasta. Minun ei tarvitse edes koskea häntä tunteakseni kuumeen poltteen. Suupielestä valuu yhä sakeaa lientä, jota Tarra on hänelle juottanut. Tuota harmaata juomaa valmistetaan tunneleissa kasvavasta homeesta, ja se tappaa bakteereita. Samaa nestettä on sivelty lukuisiin haavoihin, jotka ovat identtisiä arpeutumaan lähteneiden varjokissan raapimien kanssa. Narna on yhä elossa ja nukkuu, joten jätän hänet ja vetäydyn Vimman luo.

Tarra koittaa estellä, mutta tavoitan Vimman: ”Haluan kuulla sen sinulta.” Vimma kannattelee kättään oudosti, mutta näyttää muuten ehjältä ja aloittaa: ”Ne tulivat neljäntenä yönä, varjokissat.” Varjokissat eivät koskaan saalista laumoissa. ”Kaikki tuulinarut olivat hiljentyneet, ja olin juuri noussut tutkimaan asiaa. Ensimmäinen kissoista osui keihääni varteen murtaen sen. Huusin Narnaa samalla kun iskin petoa puukollani, lingolla en ehtinyt tehdä mitään. Silkalla tuurilla osuin kissaa leuan alle, ilmeisesti valtimoon, ja jätin kissan niille sijoilleen kuolemaan. Narnalla oli heti kimpussaan kaksi. Hän piti niitä loitolla lingolla, mutta ei tarpeeksi nopeasti.” Sanoissa ei ollut syytöstä, se oli vain toteamus. Varjokissat ovat yön eläimistä taidokkaimpia hyökätessään. ”Osuin omalla lingollani toista vain lapaan, mutta sen kääntyessä Narna osui paremmin silmän alle. Tämä peto lähti siltä seisomalta livohkaan!”, Vimma selvästi kiihtyy puhuessaan. ”Jäljelle jäänyt eläin hyökkäsi samalla hetkellä, ja sai raadeltua Narnan linkokäden. Se käyttäytyi oudosti, eikä suostunut antamaan periksi, vaikka osuin sitä kunnolla säkään. Se vuosi verta, mutta sai viillettyä siskoasi monta kertaa ennen kuin kääntyi ja pakeni lopulta.” Tarra tuo Vimmalle vettä, ja toteaa: ”Hyökkäys tapahtui vain pienen matkan päässä. Trini lähettää partion koluamaan paikan, me leiriydymme juuri tähän yöksi.”

Syvällä maan alla virtaa joki. Sepion päätös lähteä liikkeelle syntyi lopulta vaivatta. Poika taittaa matkaa rivakasti pikkulautallaan ja näkee jo kaupungin haljut valot. ”Sepioliitti”, hänen isänsä sanoi – isä on aina mahtipontinen ollessaan herkistynyt, ”olet tullut selvästi siihen ikään, jona henkesi vaatii tilaa.” Vanhemmat ovat kyllä aina olleet ihan pihalla hänen touhuistaan. ”Olkoon matkasi siunattu, ja vie tervehdykseni Muskoviiteille!” Ponnekasta sanallista matkaansaattamista seurasi järjetön häslääminen sekä matkatavaroiden pakkaaminen. Hänen lauttansa on uppoamaisillaan ambrosian, hunajakakkusien ja huokokivitöiden painosta. Osa niistä menisi Muskoviiteille lahjoina, sillä näiden kaupunki oli liian syvällä railomehiläisille. Eikä kukaan osaa tehdä merkillisiä huokokiviastioita kuten Silikaattien ryhmä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s