Hiiri nimeltä Vahti

Eipä taikasauvan heilautus onnistunut ja blogi aktivoitunut itsestään. Jos jotain tässä haluan syyttää (ja haluan ;), niin taloon saapunutta koiranpentua ja toisaalta syrkkikasvatuksen hiljaiseloa. Tämä pimeä vuodenaika opettaa taas kärsivällisyyttä kun naaraat eivät tiinehdy yrityksistä huolimatta.

Jollakin kasvatussaralla sentään menee lujaa ja se on pygmit! Olenkin joskus kirjoitellut näistä veikeistä pikkujyrsijöistä, joiden kasvatus lähti puolivahingossa käyntiin siipan tilattua Ikaros-hiirelleen tyttöystävän Ruotsista. Noh, Freijan ja Ikaroksen tyttärillä Lahjalla ja Helmillä on nyt jo omia poikasia. Siihen homma meinasi tyssätäkin, sillä kolmannelle sukupolvelle ei tahtonut löytyä puoliskoja ainakaan kotomaasta. Lopulta erään toisen pygmiharrastajan kanssa (terveisiä Lohjalle 😉 saimme lopettelevalta kasvattajalta pygmejä – aikamoisen tukun. Minulle tulivat kaikki pojat, 9 kappaletta!

Tulokkaista erotin kaksi Lahjan tytärten sulhoiksi ja muut seitsemän kääpiötä pistin samaan isohkoon terraan. Sulhot saivat nimikseen Max ja Moritz, sillä koitan pitää näidenkin sukulaisuussuhteista kirjaa. Aikuinen Max meni yhteen isomman Unelma-tyttären kanssa ja pikkuinen Moritz… Niin, tästä minun pitikin kirjoittaa.

Vahti

Vahti

Pygmien alkuperäinen kuutioterra nököttää nyt makuuhuoneemme lipaston päällä, kun muutakaan paikkaa ei sille ole. Tämä tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden tarkkailla näitä kiehtovia hiirimaailman keijukaisia vähän harvinaisempinakin kellonaikoina. Näilläkin on selviä luonne-eroja, joista Moritz on hyvä esimerkki.

Kun menen nukkumaan, herään yöllä pienimmän lapsen huhuiluihin tai avaan silmäni aamulla, pikkuruinen hiiri vahtii liikkeitäni. Se on kerrosmökkinsä katolla, etulasin vieressä katsomassa. Jos menen aivan lähelle, se ei hätkähdäkään – vaikka 80% sen lajitovereista katoaisi silmänräpäyksessä. Jos avaan terran kannen, se saattaa pudottautua katoltaan yhden tai kahden raajansa varaan roikkumaan ja pohtimaan pitäisikö kadota. Kohta se palaa paikoilleen. ❤

Jo Maxin kanssa asuessaan Moritz ”Vahti” piti vahtia, mutta joutui usein tyytymään välikerroksen tarkkailupaikkaan. Nyt kun sillä on seuranaan Ilona-tyttö, se Vahtii niiden molempien edestä asumuksen korkeimmalla paikalla. Viehkeä Ilona saattaa piipahtaa katolla tai välikerroksessa sukimassa itseään, mutta muuten suorittaa pienen maansiirtokoneen tehtäviä. Menestyksellä, todettakoon.

Herkkutikku on näille suurensuuri.

Herkkutikku on näille suurensuuri.

Nämä keijukaiset eivät paljon tilaa vie (wc-paperihylsyyn menee todistetusti 9 pygmiä pelkästään toiseen päähän), mutta iso lauma samanikäisiä uroksia alkaa helposti tapella keskenään. Valitettavasti myös meidän seitsemän kääpiön sakkimme. Siksi Vilkas muodosti jo oman lauman Helmin kahden luovutusikäisen pojan kanssa ja lähti Ugiin Kirsin lemmikeiksi (hienot kuvat näet täältä: http://hamsterit.weebly.com/pygmit.html). Tämäntyyppinen lauma pysyy sovussa paremmin, toivottavasti poikien koko eliniän! Nyt Jörö odottaa omassa boksissaan kavereita. Muilla tuntuukin elo sujuvan keskenään viiden laumassa.

Mainokset

5 ajatusta artikkelista “Hiiri nimeltä Vahti

  1. Mielenkiinnolla näitä aina lukee oppiakseen jyrsijäelämästä vielä enemmän, itselläni on kokemusta vain rotista, joista osa kuului Rattuksen perikuntaan ja osa luovutettiin kaupasta kun olivat ”ongelmalapsia” (lue tyhmän ihmisen pilaamia). Jotka eivät ymmärrä eläimen sielunelämää olipa se norsu tai kka hiiri niin jättäisin kyllä hankkimatta tai menemättä alalle. Ei ole kauankaan kun katsoin aivan älytöntä norsun hakkaamista, sen jälkeen menee aina pitkään että jaksan olla ihminen.

    Jyrsijät eivät kuulu tällä hetkellä elämääni, sillä minulla on kaksi aiemmin hylättyä ja huonosti pidettyä kissaa, jotka ovat hakeutuneet luokseni, vaikka en heitä halunnut, mutta nepä eivät lupia kysele tassutellessaan sydämeen.

    Tykkää

  2. Näinhän se on. Meillekin osa kasvatusharrastuksesta on alkanut puolivahingossa, joko omasta tai siippani toimesta, mutta aina lajiin perehtyen. Onneksi on muita kasvattajia ja harrastajia joilta voi kysellä. Kaikki tieto ei ole helposti saatavissa netistäkään.

    Yllättävän monella tutullani tuntuu olevan ns. rescue-eläimiä. Artikkelissa mainitsemani pygmikasvattajan ensimmäiset hiirut taisivat nekin alunperin olla sellaisia. Myös eläinkaupoista tulee satunnaisesti rescue-tapauksia – mikä kertoo, ettei johonkin lajiin tai sen käsittelyyn olla perehdytty aivan tarpeeksi. Toki vähemmän kuin yksityisiltä ja hyvä niin. Vaikka onhan yksikin turhan paljon.

    p.s. Vahdin ja Ilonan poikaset syntyivät pari yötä sitten! Meillä on muutenkin pygmien poikasbuumi, joten lajista kiinnostuneet ja siihen perehtyneet voivat ottaa yhteyttä: marika@hamsterit.net

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s