Kasvattikertomus

Elokuu oli harvinaisen nihkeää aikaa blogikirjoittelun suhteen, mutta jos nyt lähtisi rullaamaan paremmin. Siinä minua auttaa ihan kaamean hieno (loppu hyvin, kaikki hyvin) kertomus eräästä kasvatistani. Se tai pikemminkin ”hän” on viralliselta nimeltään Cicatrix Vekkimekko, mutta kotonaan ihan Kikka.

Kikan alkuperäiseen nimeen liittyy pieni tarina. Se varattiin jo syntymättömänä, kuten melko monet poikasistamme. Lumo (Wonderland’s Lumierè) ei kuitenkaan tullut tiineeksi, joten Aaria (Alkemistin Aaria Alkusointu) teki toisen poikueensa Lumolle varatun uroksen kanssa. Sain pitkään haaveilemani laventelinvärisen uroksen ja myös Kikan.

Se nimi sitten. Aaria kanniskeli aika herkästi pienokaisiaan ja kerran oli ilmeisesti sattunut vahinko. Kuulin melkoisen rääkäisyn kopista ja siellä oli yksi poikasista kylki auki. En tiedä miten se oli tapahtunut, mutta noillahan on paperinohut iho aluksi. Poikasen selässä oli selvästi naarmu emon etuhampaista ja kyljessä roikkui ihoriekale lähes koko kyljen mitalta. En kuitenkaan uskaltanut putsailla ohutta ihoa millään ja onneksi en mitään tehnytkään, sillä kylki parantui hienosti.

Viikon vanha C-poikue silloin joskus

Viikon vanha C-poikue silloin joskus

Pieni vekki poikaselle jäi, mutta se kutistui tuskin havaittavaksi arveksi. Näin tyttö sai nimekseen Cicatrix (”arpi”) Vekkimekko. Pitkään odottanut perhe lupasi ottaa kovia kokeneen poikasen huomaansa. Kikka sai mahdollisimman ihanan kodin – ja huomattavan kärsivällisen, kuten seuraava tarina heiltä osoittaa 😉

”1 vuotissynttärit juhlittiin viikonloppuna. Tehtiin Kikalle pikkuinen raakakakkukin mut ei suostunut pöydässä syömään, käänsi vain selkänsä. Yön aikana oli sekin kelvannut. Lahjoja tuli taas mm. oma kurkku, heinämökki…

Alkukesällä Kikka meinasi tosiaan päättää päivänsä. Me oltiin reissussa ja mun äiti kävi Kikkaa ruokkimassa. Toka vikana iltana oli ilmeisesti karannut terraariosta (vaikka lasilevyjen päällä extrapainoina paksuja kirjoja) me kun tulimme kotiin, kotiuduimme rauhassa, purettiin kassit ym. ja vasta illalla huhuilimme Kikan terraariolla. Ja hyytäväksi yllätykseksi Kikan koppi oli tyhjä… Kikka asusteli yläkerrassa tyttären huoneessa, mistä oli pääsy kaikkialle joten hetken tuntui että ei me sitä ikinä löydetä. Yhdessä yläkerran seinässä on vielä erittäin houkutteleva pyöreä reikä mistä on pääsy väliseinien väliin. Olin aivan varma, että Kikka on jossain siellä. Mieheni ja Hertta-Maija kävivät tarkasti läpi Hertta-Maijan huonetta ja pitkälle Kikka ei ollut sitten päässyt. Siellä huoneessa hän oli, yhden Ikeasta ostetun muovilaatikon kannessa jumissa. Kannessa on reilu peukalon kokoinen reikä ja Kikka oli työntänyt pään reiästä ja jäänyt jumiin. Oli siis ollut luultavasti 12-24 tuntia pää alaspäin, kaulasta jumissa. Mä ahdistuin niin hirveesti kun näin sen. Silmät oli rähmäset ja ihan pullistuneet. Hän oli hätäpäissää jyrsinyt lelulaatikkossa olevaa muovikukkaroa. Ajattelin, että jos me Kikka siitä irti saadaan niin kuolee kuitenkin johonkin suolitukokseen. Hertta-Maija parkui hysteerisesti yläkerrasta kun minä ja Antti leikataan muovikantta ja yritetään vapauttaa Kikka. Kannessa oli juuri reiän ympärillä todella paksua muovia ja lopulta jouduin sahaamaan pienellä käsisahalla muovin poikki. Antti piti sormia Kikan ja kannen välissä ettei lipasahda Kikkaan. Saatiin kuin saatiin Kikka vapaaksi ja sitten ei muuta kuin jännätiin, että kuoleeko johonkin jälkistressiin tai vatsavaivoihin tms. Mutta ei mitään. Pari päivää hän vietti hiljaiseloa kunnes alkoi taas meuhkaaminen ja pakonomainen tarve murtautua terraariosta ulos. Ajattelin, että on se sekopää, ei mitään oppinut!

Kikka teki toisen Houdini-temppunsa tässä juuri pari päivää sitten. Kikalla on yleensä tapana aamulla meidän kanssa samaan aikaana olla vähän aamupalalla: juo ja tyhjentää ruokakupin koppiin. Eilen aamulla ei näin tapahtunut ja ajattelin, että mikähän nyt, mutta en käynyt kuitenkaan kurkkimaan tarkemmin vaan jatkeettiin vaan omia toimintoja. Illalla vasta , kun muksut oli nukkumassa tajusin, et eipä ole Kikkaa näkynyt.. Sydän pamppailen kurkkasin koppiin ja tyhjähän se! Taas terran kattolasien päällä paksut kirjat, eikä merkkiäkään murrosta. Kikka on tosiaan muuttanut vaihteeksi alakertaan kun ei me kestetä kuunnella sen yöllisiä mekkalointeja. Alakerrasta oli myös helpompaa lähteä etsimään kun täällä ei ole yhtä paljon vaaratekijöitä kun ylhäällä ja Kikka on pari kertaa aikaisemmin päässyt pienelle juoksulle kun muksut tehnyt Kikalle jonkun labyrintin mistä Kikka on sitten livahtanut karkuun niin aina ollaan se löydetty ruokakomerosta. Nytkin suunnistin heti tonkimaan ruokakomeroa ja sieltä on putki portaiden alle niin Antti kurkki taskulampulla sitten portaiden alustan ja siellä neiti sitten kökki tyytyväisenä. Oltiin ilonpilaajia ja napattiin likka ja hän ei ollut taas moksiskaan. Laitoin Kikan takaisin terraarioon ja hän pikaseen ruokakupille, tyhjensi kaikki poskiinsa ja olla törröttää mökkinsä katolla sen näköisenä että nonni, päästäkää, mä lähden nyt takaisin! Kävi niin sääliksi toista. Siinä hän sitten illan pyöri terrassaan, ruuat poskissa kiipeilen ja yrittäen paeta.. Että semmonen Kikka.” ❤

kansi

Kikka2

Kikka3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s