Gnoomi – tuhma puutarhatonttu

Aina ne omatkaan kasvatit eivät ole heti mukavia. Eivät ainakaan ilman asianmukaista käsittelyä ja hoivaa. Tämän sain huomata G-poikueestamme.

Aluksi tuttavaperheeltä tuli ilmoitus tekstiviestinä, että he palauttavat Gogon (Alkemistin Gogmagog) kesken lomamme. No, tämä oli sovittu mahdolliseksi, jos perheessä puhkeaa allergia. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan ”se pelkää meitä yhtä paljon kuin me sitä”. Toki asia on hyvä myöntää, mutta hamsteri oli ollut talossa vasta kuusi päivää. Eikä meille ole milloinkaan tullut eläintä vielä takaisin.

Hamsteri usein pelkää uudessa ympäristössä, varsinkin juuri ja juuri luovutusikäinen poikanen. En varmaan tajunnut tarpeeksi painottaa asiaa ja oikeaa lähestymistapaa. Kun tulimme kotiin, sinne palautettu poikanen perääntyi häkin kulmaan ja nousi siellä takajaloilleen hampaat irvessä. Ei hyvä.

Vähän harmittaa, mutta ei yritäkään purra.

Vähän harmittaa, mutta ei yritäkään purra.

Jos hamsteri on arka, sitä lähestytään vähitellen. Ensin vain pidetään kättä asumuksessa tai tutustumiseen varatussa muussa tilassa. Sen jälkeen annetaan haistella, tarjotaan herkkuja (vaikkei hamsteri niitä ottaisikaan) ja muuten vain hengaillaan. Arkaa hamsteria ei kannata ottaa käteen välttämättä moneen vuorokauteen, vaan edetään eläimen ehdoilla.

Kolmen päivän uudelleenkoulutuksen jälkeen Gogo uskalsi jo laittaa tassunsa kädelleni. Varovasti ja täristen, mutta kuitenkin. Onneksi se on hyvin seikkailunhaluinen luonne arkailustaan huolimatta. Olin tätä ennen nostanut pojan pari kertaa häkistä wc-paperihylsyn avulla ja hamsteri näytti ymmärtäneen käden ja ulkomaailman yhteyden. Sinne se halusi, ulos häkistä maailmaa tutkiskelemaan.

Tasan viikon jälkeen Gogo tuli ensi kertaa itse kokonaan kädelle. Kohta se renkui jo kaiket illat sekä aamulla kymmeneen asti hakemassa huomiota. Se tiesi hyvin tarkkaan, missä kohtaa häkin luukku on. Vieläkin se säpsi, muttei enää näyttänyt hampaita. Tosin siippaani se ei sulattanut, joten Gogo on selvästi valikoiva luonne. Siksi tämä nätti poika menikin kokeneelle kasvattajalle.Gogo_ovella

Kukas tämä otsikon Gnoomi sitten on? Kotiin jäänyt Gogon siskohan se, lyhytkarvainen musta kilpikonna. Tämä otus ei juuri arkaile, mutta loma-aikamme jätti siihenkin jälkensä. Gnoomi kuvitteli, että ihmisiä voi hyvinkin käskyttää napakalla hammasotteella. (Gogohan ei ilmeisesti purrut koskaan, kunhan uhkaili.) Tämä nyt oli odotettavissa, sillä kukaan ei koskenut siihen viikkoon lomalla ollessamme. Neiti ei kuitenkaan ole mitenkään tyhmä, eikä edes ilkeäluonteinen. Minulla on tapana puhaltaa hampailevaa hamsteria reippaasti naamatauluun, se on niistä nimittäin varsin epämiellyttävää. Muutaman kerran jälkeen Gnoomi uskoi, että tulemme paremmin toimeen vailla hammaskaluston esittelyä. Nyt se on ihan mukiinmenevä syrkkineiti, vaikkakin itsetietoionen sellainen. Sehän ei haittaa, kun ei noin muutoin huonosti käyttäydy.

Gnoomi ei tule ulos, jos ei halua.

Gnoomi ei tule ulos, jos ei halua.

Tämä huonosti ajoitettu loma (tai pikemminkin poikue) osoitti hyvin kuinka tärkeää on oikein ajoitettu ja kärsivällinen poikasten käsittely. Jokin lussukka saattaa olla helppo tapaus vajavaisella tai jopa väärällä käsittelyllä, mutta se on varmaan poikkeus säännöstä. Tosin eräs mielenkiintoinen ilmiö tuli eteen. Tästä poikueesta Gnoomi-tonttu oli ainoa, joka eli yksinään viidennen elinviikkonsa lopusta kuudennen loppuun. Muut olivat jo uusilla omistajilla lukuunottamatta kahta norrenaarasta, jotka jätin kiltin emonsa seuraan odottelemaan kotiinpaluutamme. Kotiin palatessamme nämä norresiskot eivät juuri hätkähtäneetkään ihmiskättä kotiintullessamme, vaan suhtautuivat siihen parissa tunnissa yhtä luottavaisesti kuin emonsa. Emo taas sieti parhaiten juuri näitä kahta tytärtään. Saattoivat olla vain poikkeuksellisen sosiaalisia tai sitten emon malli oli vahva.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s