Kasvattikuulumisia

Jutustelut kasvateistani ovat jääneet kaiken muun jalkoihin. E- ja F-poikueiden penskoille löytyi kuitenkin jälleen oikein mukavia ihmisiä, ja kuulumisiakin on saapunut sähköpostiini aina silloin tällöin. Lisäksi meille saapui lomahoidokiksi Droidin sisko Diskopallo!

Heti kärkeen pitää sanoa, että olen todella otettu miten paljon vaivaa monet ovat valmiita näkemään uuden pikku ystävänsä vuoksi. Asumusta pohditaan huolella ja usein se on valmiiksi sisustettu viimeistä piirtoa myöten, ennen kuin asukki haetaan kotiin. Kaiken huipuksi se kotimatka on välillä varsin pitkä: Viimeisimmästä poikueesta parikin nakeroa noudettiin noin puolentoista tunnin automatkan päähän. Pikku Frakki (Alkemistin Fraktaali) kulkeutui mukanani Lahden Juhlanäyttelyyn, jossa luovutin sen Jyväskylästä(!) bussilla tulleille noutajille. Eikun hamsteri matkaan ja bussilla takaisin! Vielä samana iltana saapui pieni videopätkä pojasta viuhtomassa uudessa komeassa juoksupyörässään.

Tämä ei toki tarkoita, että hamsterin vermeet pitäisi olla viimoisen päälle ostettuna. Meille kivoimmat kiipeily- ja nakertelupuut ovat tulleet lähimetsästä uunin kautta käyttöön. Monet syrkit pitävät myös kävyistä, varsinkin jos niiden suomujen alle tunkee auringonkukansiemeniä. Mökit yms. hankin alennusmyynneistä (ne kun menevät lopulta käytössä huonoiksi) tai sovellan putkia ja muita pahvisia pakkausmateriaaleja virikkeiksi. Oikeastaan vain juoksupyörät ovat ne joihin tapaan panostaa.

Olen saanut luvan laittaa tänne kasvattieni ihania ”kotikuvia”. Toivottavasti en ole unohtanut ketään – jos siltä vaikuttaa, niin huomautelkaa 😉 Nämä kuvat ovat sitten kuvaajiensa omaisuutta, sen kummemmin erittelemättä.
Viehkeä karamellinvärinen hamsuneito Alkemistin Elegia eli Lilli kotiutui sekä kesyyntyi varsin nopeasti. Vapaana ollessaan se kiipeä itse syliinkin. Lilli on kuulemma iltaisin mukavasti hereillä ja päivälläkin aina jossain vaiheessa lähtee liikkeelle. Parsakaali ja maissinaksut ovat hänen herkkujaan 🙂 Häkki kyllä vaihtui aika nopeasti terraarioon, sillä tyttönen alkoi niitä pinnoja ränkyttämään…

Lilli uudessa kodissaan

Lilli uudessa kodissaan

Alkemistin Elementaali kulkee nyttemmin nimellä Mr Miagi ja asuu Helsingin keskustassa. Iltaisin kello yhdeksän aikaan ja aamuisin kuudelta herra vartoo sangen malttamattomana terraarion oven takana ulospääsyä. Oven auettua Miagi vuoroin kiipeää ja vuoroin loikkaa varmoin ninjan ottein syliin ja suuntaa kohti ulkoilualuetta. Ruoka maittaa ja juoksupyörissä rullataan. Sylissä oleskelu ja silittely ei ole Miagin mielestä hamsterin hommia. Ehkä tuo piirre muuttuu vanhemmiten, kun poika nuoruuden innoltaan malttaa hieman hellittää vauhtia.

Miagin koti

Miagin koti

Miagi kuulostaa kovasti kotiin jääneeltä veljeltään Tropilta (Alkemistin Entropia), jolla ei vauhti ei myöskään osoita hiipumisen merkkejä. Poikueen muistakin jäsenistä on kuulunut lähes kaikista, mikä on toki mukavaa ihan kasvatuksenkin kannalta.
Viimeisimmästä F-poikueesta kuulumisia tuli juuri Frakin (Alkemistin Fraktaali) perheeltä. Pikkuinen on edelleen hieman arka, mutta edistyy sentään – ja mikä hurmuri siitä onkaan kehkeytynyt!

Frakki-Nakki

Frakki-Nakki

F-poikueesta sijoitukseen menneestä Myrskystä (Alkemistin Fantasmagoria) olen saanut lukea useinkin. Uros kehittyy kaikin puolin lupaavasti ja sen edesottamuksia on ollut hauska seurata Facebookin kautta 🙂 Useampikin näistä kasvateistani on saanut omistajansa sydämen syrjälleen jollain katoamistempulla ja myös Myrsky onnistui tässä hienosti…

Myrsky uudessa kodissaan

Myrsky uudessa kodissaan

Sirrisilmäinen Filamme (Alkemistin Filatelisti) sai kotonaan nimen Vilppu. Pikkuinen oli uudessakin paikassa heti todella kesy ja antoi pitää itseään sylissä saman tien. Tässä suhteessa Vilppu olikin pienestä pitäen poikkeuksellinen lapsi. ❤ Nyt viiletetään iltaisin kovaa vauhtia lattialla ja Vilpun ihmisten mukaan sen oikein huomaa kuinka riemuissaan pieni on tunnistaessaan tutut nurkat.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä. Saimme Boltsin (Alkemistin Diskopallo) kolmeksi viikkoa kesävieraaksi omistajien lähtiessä reissuun. Olen tavannut toista D-poikueen tyttöä (A. Diadeemikeiju) näyttelyssä, joten oli oikein hauskaa verrata tyttöjä keskenään ja emoonsa. Jälkikasvun kyläily ei ole aiheuttanut lunkissa Bali-emossa (Alkemistin Balladi Iltahämärässä) sen suurempia tunteita. Boltsi sen sijaan äityi naksuttamaan kun yritimme saada molemmat samaan kuvaan. Muuten neiti on oikein ystävällinen ja reipas tyttö. Hiukan se välillä manailee itsekseen melkoisen epäsyrkkimäisesti. Toisinaan taas ripustautuu dunan kattoon pinnoja renkuttamaan hyvinkin syrkkimäisesti. Se on saanut jaloitella aina silloin tällöin meilläkin ja osaa vaatia iltalenkkejään. Myös ruokahalussaan se muistuttaa sukuaan.

Emo ja tytär, tässä järjestyksessä :)

Emo ja tytär, tässä järjestyksessä 🙂

En ole asiaa kovasti mainostanut, mutta otan tosiaan kasvattejani lomakylään euro/vrk ruoka- ja siivousmaksua vastaan. Edellyttäen, että satumme olemaan kotona! Ihan lomahotelliksi en ajatellut kotiamme muuttaa, joten siksi tämä ”lisäpalvelu” on lähinnä kasvateille ja samassa taloudessa asuville muillekin hamsuttimille.

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Kasvattikuulumisia

  1. Voisin kertoilla tähän alle vähän kuulumisia myös kasvatistasi Kadista (Alkemistin Barrikadeille Rakkaani). On pari kertaa karannut ja jokaisella kerralla mies on hänet löytänyt. Rangaistukseksi vangitsemisestaan Kadi on purrut miestä, viime kerralla niin kovaa että verta tuli paljon 😀 On meillä tässä PLH3(vai oliko PLH4)-hamsteri 😀 Vitsi vitsinä, Kadi on oikein kultainen luonteeltaan noin muuten, ei vaan tykkää miehestäni yhtään vaikka hän on meistä se joka aikoinaan hamsterit käsitteli käsikesyiksi. ^^

    Tykkää

  2. Tämähän oli hieno kuulla 😛 Pahoitteluni miehellesi!
    Tosin nyt on pakko kommentoida samalla mitalla: kasvattisi Lavender’s Gummy Bear kun on ainoa, joka on tikannut sormeeni niin, että matto meni pesuun verinoron jäljiltä. Mitäs menin herraa ronkkimaan kovakouraisesti kaapin alta keskellä yötä… Naksu-rakas oli kyllä muuten superkiltti ja sai ansaitusti luonnepalkintoja. ❤
    On noilla päivänsä ja mieltymyksensä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s