Pygmiaarteita

Muistaakohan joku, että meillä on myös pygmihiiriä eli afrikkalaisia kääpiöhiiriä? Näitä hankittiin aikoinaan kaksi, isä ja poika, Daidalos ja Ikaros. Vuodenvaihteessa Daidaloksesta aika jätti. Ajattelin pitää Ikarosta yksin kun se hyvin näytti pärjäävän, mutta siippa tunteellisempana ei kestänyt koko ajatusta. Hän adoptoi minitatyyrihiiren ja lähdimme etsimään sille kaveria.

Tutuilta ei näitä enää löytynyt, mutta Ruotsista kylläkin. Edin jo tilata pienen pojan Littoisten näyttelyyn, sellaisen juuri luovutusikäisen. Sitten viime tipassa puolisko päätti, että kyllä Ikaroksen on sentään tyttöystävä saatava. Ikävä kyllä Ikaros oli tällä välin mennyt huonoon kuntoon, sen iho oli takaa liuskoittunut ja pahkuroilla. Viimeisenä keinona tein sille loishäädön Strongholdilla, hyvin hyvin varovasti. Ihmeekseni hoito onnistui ja pikkuhiljaa poika alkoi toipumaan.

Tällä välin meille oli jo muuttanut solakka Freija-neiti. Tyttö liikkui kuin keijukainen ja piilotteli onnistuneesti ensimmäiset viikot. Ruoka kuitenkin maistui ja kova se oli puuhailemaan. Ikaros oli iän mukana ehtinyt laiskistua, joskus sentään yritti jotain pesäntapaista.

Kun päästimme parin yhteen, tuli Ikarokseenkin eloa! Vanhapoika ei tiennyt miten päin se olisi. Ylitsepursuavalla innollaan se onnistui ärsyttämään Freijan heti kättelyssä ja pari muutti nopeasti eri nurkkiin. Pitkään ne olivat vain vuorotellen liikkeellä. Jossain vaiheessa niidenkin elo alkoi tasoittumaan, mutta silti yllätyin kun kerran havaitsin neidin olevan pygmiksi tuhdissa kunnossa. Pian asiasta ei ollut epäilystäkään, Freija oli tiineenä.

Jätimme pygmien terraarion kokonaan rauhaan siivoamiselta, noilla kun siivousväli voi hyvinkin olla useamman viikkoa. Eräänä iltana sitten pudottelin pariskunnalle jauhomatoja ja kuulin selvää piipitystä. Pygmit eivät ikinä pidä mitään ääntä, joten poikaset olivat syntyneet. Kansi taisi kolahtaa kiinni, sillä piipatus vaimeni samantien.
Kahteen viikkoon ei kuulunut, ei näkynyt mitään ja Ikaroskin oli kadonnut. Lopuksi olin varma, että Freija oli pelästynyt ja hylännyt poikaset. Ikaros oli varmasti kupsahtanut vanhuuttaan.

Pari päivää sitten Ikaros näyttäytyi, huh. Ihanaa, että se oli elossa ja nyt oli mahdollisuus uusiin poikasiin. Ainakin yksi tyttö saisi tupsahtaa nuoren emonsa seuraksi. Eilen näin parin jo yhtä aikaa syömässä. Samassa korrenpala liikahti, eikä lähelläkään ruokakippoa! Alkoi intensiivinen tuijotus. Se palkittiin kotvan kuluttua, kun esille ilmestyi ruskea pienoishiiren pienoismalli. Poikanen! Loppujen lopuksi kuitenkin aika iso ja jo yllättävän samannäköinen emojensa kanssa.

Tarkkaan vahdattu ja vahdittu pesä.

Tarkkaan vahdattu ja vahdittu pesä.

Poikasten lukumäärää on vaikea sanoa, mutta on niitä ainakin kaksi. Ehkä jopa kolme; harmaa, ruskehtava ja tumma (tarkkaavainen lukija on jo huomannut, etten tiedä juuri mitään pygmien väreistä). Toistaiseksi ne ovat Helmi, Onni ja Aarre – olipa niitä sitten kaksi tai enemmän.

Siinä se nyt on, pygmipoikanen. Putki ei todellakaan ole mikään vessapaperirulla, vaan halkaisijaltaan reilut pari senttiä.

Siinä se nyt on. Putki ei todellakaan ole mikään vessapaperirulla, vaan halkaisijaltaan reilut pari senttiä.

Täytyy vielä mainita, että Ikaroksen käyttäytyminen on ollut tässä yllättävintä. Se on ilmeisesti vahtinut poikasia tarkkaan niiden syntymästä asti ja tekee sitä edelleen katseilta piilossa. Freija liikkuu paljon enemmän ja vapaammin. Se jopa vahtii pesää aivan avoimella paikalla pesäputken suulla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s