Hamsteriarkea

Hulabaloobalai! Taas on kodissamme vieraillut monenlaista hamsterinnoutajaa. Yhden suklaapojan veimme Salon rautatieasemallekin viikonloppuna. Alkemistin Elementaali sieltä matkasi Helsinkiin, ja ehkä jopa saa jatkaa sukuaan joskus tulevaisuudessa. Ensiksi noudettu A. Elegia aka ”Lilli” on viestien mukaan asettunut loistavasti ja on ”iloinen pieni pallero”. Myös Pikku-Etydi (nyttemmin ”Nipsu”) kulkeutui Loimaalle asti lemmikiksi ja on kuulemma kotiutunut hyvin.

A. Euforia ehti vaihtaa kotia jo ennen noutoaan 😉 Tyttö menikin aloittavalle turkulaiselle kasvattajalle, ja Jennille sen sijaan menee pieni lauma cämpsyjä – Nonparelli kaksine tyttärineen (sininen Manteia ja normaali Bríza). Hienoa, ettei Nonpan tarvitse jäädä yksin! Se kun ei ole laumasosiaaliselle campbellille mikään ideaali tilanne.

Tämä tarkoittaa, että meille jää cämpsypesueesta poika, sininen argente Sitalces. Koitamme saada sen laumaantumaan Prinssin (Le Petit Prince) ja Samurain seuraksi. Loput kolme poikaa muuttavat isänsä seuraksi isoon terraan Saaran luo. Toivottavasti kemiat natsaavat ja kaikki laumat elelevät sopuisasti jatkossa.

Meillä kotona Hortense tyttärineen (Kokeshi & Geiko) elelee yhä yhtenä opal-laumana naaraiden varsin erilaisista luonteista huolimatta. Ypöyksin asustaa vain Littoisista vast’ikään tullut Picus Koskenkylän Laulu, lila fawn naaras. Sen yhdistäminen naaraslaumaan tuskin onnistuu, enkä tohdi lyhyen ajan takia ottaa riskejä. Laulu kun tulee saamaan omia poikasia toivottavasti joskus kesällä. Harmi vain että Prinssi on tuollainen rääpäle, sillä olisi ollut mukavaa saada lauma vaaleita punasilmäisiä cämpsylapsia. Ehkä Daimio sitten… (Saara, sinua on varoitettu 🙂

Laulu (hiukan turhankin vaaleassa kuvassa)

Laulu (hiukan turhankin vaaleassa kuvassa)

jk. Eilisaamuna eteisestä kajahti ”Täällä menee joku hiiri!”, johon minä välittömästi: ”Ota se kiinni!” Hiiret kun meilläpäin ovat lähinnä karanneita hamstereita 😉 Ensimmäinen koskaan karannut cämpsy siinä vilistikin pisin eteisen laittiaa. Picus Koskenkylän Laulu oli taas kuullut laulunsa ja viettänyt yönsä vapauden riemuissa. Tämän neidin nimi on muuten tullut juurikin karkailutaipumuksen vuoksi, sillä jo sen kasvattaja oli saanut kakaraa pyydystellä. Naapurustossa kun on kuulemma Koskenkylä, josta lienee jokin kutsulaulu kantautunut. Kantautuu ilmeisesti tänne asti!

jjk. Alkemistin Eremiitti, lk laventeli ei matkaakaan Britteihin, joten se on nyt vapaana varattavaksi 🙂 Tilanteet kun muuttuvat nopeasti, niin vapaana on nyt Alkemistin Entiteetti, lk suklaa uros – oikein nättipäinen 🙂

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Hamsteriarkea

  1. Hieno blogi, tykkään lukea! Hamsterisi ovat söpöjä, monta hamsterii sul on? Mulla on vain yksi syyrialainen. Kun olet taitava hoitaja, niin tiedäykö voiko hamsterille antaa päärynä pilttiä?
    Junnu

    Tykkää

    • Kiitoksia! Meillä on nyt 14 syyrialaista, joista 6 kasvatuskäytössä eli sen ikäisiä ja vailla poikueita. Lisäksi on kolme luovutusikäistä poikasta kotona vielä, joista yksi jääkin kotiin. Campbelli-kääpiöhamstereita on kaksi laumaa (tyttö ja poika-laumat, molemmissa kolme cämpsyä) sekä vielä yksin elävä Laulu-naaras.
      Hamstereille voi antaa pieniä määriä hedelmäpilttejä, mutta mieluusti sellaisia joissa ei ole lisättyä fruktoosia.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s