Pikku-Geiko piilosilla

Päätin sitten ottaa cämpsyistä oikein kivoja laumakuvia viikonloppuna ja laitoin isoimman ryhmämme, eli peräti kolmen hengen äti & tyttäret -lauman keittiöön viipottamaan. Hortense, Kokeshi ja Geiko olivat tyypillisen innoissaan ja hauskasti poukkoilivat jaloissa pyörimässä. Kuvista ei tietenkään tullut oikein mitään, koska pitäisi olla kunnon kamera noiden elohopeoiden kanssa! En saanut kertaakaan kaikkia kolmea samaan potrettiin, hyvä kun kaksi. Useimmiten huomasin kuvanneeni pelkkää kookospähkinän kuorta – hamsterit olivat tipotiessään.

Kohta oma tyttäreni tuli mukaan seuraamaan cämpylöiden touhuja. Näppärämpänä hän nopeasti hoksasi, että niitä pyörii jaloissa enää kaksi – noh, nehän ovat kaikki opaleja ja aika samannäköisiä 😉 Kohnasin huoneen kulmat ja tajusin, että syrkit olivat nakertaneet TAAS erään suojapahvin reunaa. Kolo oli niin pieni, että siitä ei syrkki mahtuisi, eikä täysikasvuinen campbellikaan. Puolikasvuinen pikkuruinen Geiko sen sijaan oli tunkenut itsensä aukosta jääkaapin alle. Toisaalta, eipä ollut ensimmäinen kerta kun sinne hamsteri meni, joten revin vain suojalevyn irti (huom. suurin osa tästä suojasta on metallia, vain reunoissa on pahvit).

Seuraavaksi sain ihmetellä tyhjää jääkaapinalustaa. Kohta sentään havaitsin, että parketti loppuu jääkaapin alla hieman ennen sokkelin reunaa, joten siihen jää KOLO. Ei jumankekka, se otus oli päässyt sokkeliin! En ole koskaan huomannut moista pääsytietä, vaikka taskulampulla sitäkin paikkaa on valaistu monta kertaa. Onni onnettomuudessa, että siellä suunnalla vastassa on vain talon ulkoseinä. Toisaalta kello oli jo paljon, joten tytär viritteli Geikolle hienon ansan yöksi. Pölynimurinletkun toinen pää sijoitettiin sokkelin suulle herkkuineen ja toinen pää näytti tältä:

ansa

Ansan olisi pitänyt toimia. Se oli todella hyvä ja Geiko rakastaa putkia. Aamulla kippo oli silti tyhjä. Oletin hamsterin jo saaneen hypotermian siellä betonilattialla, mutta tytär väitti kuulevansa rapinaa. Geiko ei kuitenkaan enää kurkkinut sokkelin alta, kuten edellisenä päivänä. Aloin siis purkamaan viereistä siivouskaappia alkaen vetolaatikkojärjestelmän siirtämisesta. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että kaapin alalevyn takareuna on liimattu kiinni. Etureunassa kyllä on ruuvit. Rähmän rähmä!

Siinä vaiheessa kun olin turhaan koukkinut Geikoa sokkelista kalahaavilla rapiat kaksi tuntia, enkä kuullut rapinan rapinaa, aloin jo menettää toivoni sen elossaolon suhteen. Aloin suunnitella sokkelinalusen imuroimista pienellä teholla verkon läpi saadakseni hamsterinraadon pois mätänemästä. Tässä kohtia äitini tuli onneksi kyläilemään. Hän irroitti huoneenkorkuisen jääkaapin ja siippa raahasi laitteen pois sijoiltaan. Miksi en tajunnut tätä!?! Nyt sokkeliin pääsi huomattavasti paremmin käsiksi, ja – tadaa! Siellä se pieni Geiko-vintiö kökötti perimmäisessä kulmassa vuorivillaan kääriytyneenä.

Kiikissä!

Kiikissä!

Valitettavasti campbellit helposti hylkäävät laumanjäsenensä, jos se on pois laumasta pidemmän aikaa. Silloin eksynyt lammas voi saada kovan käsittelyn. Nyt toistaiseksi Geikoa on vielä siedetty, mutta tulevat päivät ratkaisevat pikkuhamsterin kohtalon. Toisaalta se nukkuu muutenkin usein erillään siskosta ja emosta, vaikka nuorempana leikki paljon molempien kanssa.
Kokeshi-nukkemme taas on hyvinkin eriluonteinen ja mielellään emossa kiinni. Se ei ole yhtä levotonkaan kuin Geiko. Geikohan juoksee edestakaisin terran lasinviertä, jos ei jostain syystä pääse juoksulautaselle. Toivottavasti pieninkin nyt laumaantuu vielä.

Sellainen kiva tuokio campbellien kanssa 😉
Ehkä nyt jaksan hommata isomman reikäpellin ihan mittojen mukaan tuonne jääkaapin alle.

Mainokset

3 ajatusta artikkelista “Pikku-Geiko piilosilla

  1. Kiitos hauskasta kertomuksestasi, joka yhtä hyvin olisi voinut päätyä vähemmän hauskastikin:(

    Tällaista tää elämä näiden vikkelien pikkuöttiäisten kanssa tuppaa olemaan. Hamsterivuosieni perusteella voisin kirjoittaa jo aikas paksun romaanin kokemuksistani erilaisista karkaamis-, etsimis-ja rescuetarinoista.

    Tämän hetken kaunein ja kesyin naaraani Jacaranda (vaaleansininen) oli ollut karkuteillä jo useamman päivän ja kesyydestään huolimatta ehtinyt villiintyä niin, ettei hän näköjään aikonut vapaaehtoisesti enää antautua. Siskonsa Julian sain kopattua kouraani pari päivää sitten kun hän köpötteli minua suoraan vastaan eteiskäytävällä. Siskokset on varsinaisia mestarikarkaajia, joten minun täytyy jatkossa perehtyä ihan perinpohjin netistä löytyviin sen kuuluisan juomapullonreiän paikkausohjeisiin. Taisin valita ihan väärän ammattialan. Hamsterin omistajan kannattaisi olla levyseppä-hitsaaja tai vähintäänkin puuseppä- tai talonrakennusinsinööri, että tajuaisi nopeammin, mistä kolosta etsiä.

    Onneksi sain sentään rajatuksi Jacarandan olintilan makuuhuoneeseen, josta ei ole pääsyä sokkeleihin yms. muihin ihmisen käden pääsemättömiin paikkoihin. Eilen illalla istuessani mikron äärellä tunsin – kahdesta paksusta villasukkakerroksesta huolimatta- että pikkulikka kiipesi kököttämään jalkaterälleni, mutten ehtinyt sitä siitä ajoissa nappaamaan. Ihan äsken tulin kaupasta ja laskin ostoskassini lattialle. Äkkiäpä karkulainen vipelsi esiin sängyn alta ja yritti kiivetä kassiin. Oli kai haistanut, että kassissa oli jäävuorisalaattia ja ruusukaalipalleroita avoimissa pakkauksissa. Siitä sitten helposti jonkin verran reissullaan laihtuneen neidin nappasin. Onneksi ei sentään ollut niin paljoa villintynyt, että olisi purrut.

    Kertomuksesi perusteella kysyn tässä, että akvaariohaavillako ol joskus menestyksekkäästi napannut karkulaisia? Mullakin on useita haaveja jääntenä pitkäaikaisesta akvaarioharrastuksesta, mutta taitavat olla liian pieniä. Ja kekseliään ansan olitte kyllä rakentaneet pölyimurinputkesta. Mullakin on kokemus siitä, kuinka campbellinaaras Bryonia kerran pölynimurissa asui varmaan useita päiviä, ennen kuin keksin mistä rapina ja rouskutus kuului, mutta se oli ihan puhdas vahinko. Ja sitäkin olen pohtinut, että pitääkö karkulaista ruokkia lattialle vai ei. Ikävältä ja julmalta tietysti tuntuu olla tarjoamatta ruokaakaan. Tässä omassa tapauksessani ilmeisesti jano ajoi karkulaisen esiin, sillä olin parin viime päivän ajan tarjonnut sille lattialle vain kuivaruokasekoituksta. (Siitäkin kaikki vehnänjyvät olivat jääneet kelpuuttamatta – miksiköhän?)

    Terkuin Erja Kouvolasta

    Tykkää

    • Kiitos kertomuksista sinnekin Erja! Näitä juttuja on aina mielenkiintoista lukea toisilta. Ihmeen sitkeitä pikkuotuksia nuo kyllä ovat 🙂

      Selostin sattuimoisin juuri eilen dunan juomapullonreiän paikkuuta eräässä ketjussa, joten kopsaanpa tekstin soveltaen tähän:
      Meillä on melkein kaikissa dunissa pullonreiän tukkeena pilttipurkin kannet. Kiinnitys on pultti ja mutteri -mekanismilla. Eli lyödään kahteen metallikanteen sopivat reiät keskelle naulalla ja vasaralla. Sitten ulkoapäin katsottuna kiinnitysjärjestys: isokantainen pultti, kansi, duna, kansi ja pulttiin/ruuviin sopiva mutteri. Mutteri saa olla pitkäkin (kunhan on tarpeeksi pitkä), koska se ylimääräinen pätkä jää sisäpuolelle.
      terkuin,
      Marika

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s