Naaraista

Tämä sopiikin hyvin juhannusteemaksi 😉 Yleensä tulee kirjoiteltua noista meidän naaraistamme lähinnä jalostusnäkökulmasta tai esimerkinomaisesti. Ajattelinkin nyt vaihteeksi kirjoittaa niistä ihan muuten vain. Siinä missä uroksemme ovat edustaneet yhtenäistä musta-sininen-suklaa-laventeli -linjaa, tytöistä löytyy soopeli, luonnonvalkoinen, samppanja, musta, suklaa ja (nyt sentään) sininenkin.

Aarian esitys poskipussien täyttämisestä.

Aarian esitys poskipussien täyttämisestä.

Sysäys tähän blogikirjoitukseen tuli Aarialta, ensimmäiseltä naaraskasvatiltani, joka on jo pieni suuri persoona. Emosta erottuaan neiti sai ensimmäiseksi asumuksekseen tavallisen syrkkidunan. Siellä se kolisteli vesipullonsa aina tyhjäksi ja muutenkin piti mahdollisimman paljon meteliä itsestään. Nyt tilavammassa häkissä ei ole mennyt ollenkaan paremmin – päinvastoin – sillä siinä on paljon pinnoja rämistettäväksi. Pysyvää ratkaisua odotellessa olen laittanut Aarian yöksi varadunassa vessaan häiriköimään. Neiti näyttää oppineen rutiinin muutamassa päivässä ja eilen jo odotteli nukkumaanmenoaikaamme häkin suulla poskipussit täynnä – jotain. Naureskelin siinä siipalle, että Aaria näyttää pakanneen valmiiksi. Toden totta, heti dunaan päästyään hamsu tyhjensi poskipussien sisällön tuoreruokakippoonsa ja siihen muodostuikin aikamoinen jyväkasa. Tyttö oli hoksannut ottaa eväät mukaansa 😉 Aaria, kuten kaikki naaraamme, on hyvin tarkka jyviensä oikeasta paikasta ja lajittelusta, joten en usko sen vahingossa imaisseen jyväkuppiaan tyhjäksi. Lisäksi aamulla hamsu oli taas pakannut kotimatkaa varten; kaikki loput jyvät, tuoreruuat ja pesämateriaali oli poskipusseissa tallessa.

Matami <3

Matami ❤

Hypätäänpä nyt Lulaan, hamsulamme ensimmäiseen naaraaseen ja itseoikeutettuun matriarkkaan. ”Matami” on puoliskoni lellikki, pienen marsun kokoinen soopelinvärinen hamsteri, jota voi lääppiä oikein kunnolla. Siinä siis riittää silitettävää 😀 Lula rauhoittui kovasti kasvattajallaan saamansa poikueen jälkeen (josta muuten Skunkki-poika kotiutui meille). Sillä on kuitenkin norsun muisti, ja poikuereissulta palattuaan se tiesi heti mistä kohtaa keittiötä on ennen päässyt kaappien alle. Vaikka paikka on tukittu, niin se itsepäisesti yrittää pureskella sitä vapaana ollessaan – joka ikinen kerta. Lulalla on kommuunin isoin häkki, johon se ei tokikaan tyydy. Matamillamme on kuitenkin erikoinen vika; se ei yksinkertaisesti osaa purra kunnon metelillä kaltereita, vaikka hammaskalusto näyttääkin olevan kunnossa ja kaikki muu pureksinta onnistuu vallan hyvin. Tosin viime aikoina matami on keksinyt iskeä kotikoppaansa häkin lattiaan. Kyllä siitä jonkinmoinen ääni syntyy, vaikka kotina onkin kevyt Kellog’s-rasia. Sinne on muuten ängetty siipan vanha ja hyvin reikäinen t-paita. Lulis kun on aina rakastanut kankaita, ja tuosta nimenomaisestä räsystä ei irtoa pitkiä langanpätkiä, jotka voisivat kiertyä tassun ympärille tai suoleen.

Misaki näyttää hölmän pitkäpäiseltä tässä kurotellessaan, vaikka kuuppa on ihan passeli.

Misaki näyttää hölmön pitkäpäiseltä tässä kurotellessaan, vaikka kuuppa on ihan passeli.

Ikäjärjestyksessä seuraavana taitaa tulla Misaki, joka saapui meille jo aikuisena ja yhden poikueen tehneenä. Misaki (tai Mikäki, niinkuin tytär sitä kutsuu) on aivan upea ja kärsivällinen emo, jolla tosin ei riitä paljonkaan pinnaa hölmöjen ihmisisäntiensä kanssa. Nyttemmin rouva on hieman tasoittunut, joten muutkin uskaltavat koskea siihen kuin minä. Misakista on harmillisen vaikeaa saada kunnon valokuvaa, kuten mustista hamstereista yleensäkin. Se on vilkas, utelias, tyypillisen itsetietoinen ja sinnikäs – kuten naaraat yleensä. Nyt se asuu vielä isossa poikimisterrassa jonkin aikaa, kakkospoikueensa jäljiltä. Häkissä ollessaan rouva sai lisänimen Möly-Misaki, joten kun Lumon on aika siirtyä poikimisterraan, niin Misakin sijoittaminen on pieni ongelma. Toivottavasti se sopeutuu dunaan.

Illuusia antaa kuvata.

Illuusia antaa kuvata.

Valkoisesta Illuusiasta on vähitellen muodostunut oma lemmikkini, sen eksentrisestä luonteesta huolimatta – tai juuri siitä syystä. Illu on erakko melkein äärimmäisyyteen saakka, vaikka hoitikin poikueensa pääosin hyvin. Misakiin verrattuna se oli kuitenkin kärsimätön ja vieroitti poikasensa nuorena. Se ei myöskään suostunut asumaan aikuistuvan Aaria-tyttärensä kanssa kovinkaan pitkään, ja yhteiselo päättyi hieman verisesti – ei tosin mihinkään isoon vaurioon. Illuusialla on omat tarkat tapansa ja rutiininsa, mutta se on huomattavan käsikesy ja ihmisystävällinen. Tällä lumikillamme ei yksinkertaisesti voi olla liikaa pesämateriaalia, ja Illu onkin joutunut muuttamaan pois ahtaasta pesämökistään itserakentamaansa pehmikevuoreen. Tähän on kasattu kaikki mahdollinen häkistä irtoava materiaali. Tapaan laittaa juoksutusammeeseen ylimääräistä vessapaperisilppua, jonka Illu aina omalla juoksuvuorollaan kerää huolellisesti talteen viimeistä röhnää myöten. Sen jälkeen se kiipeä korkeimmalle kohtaa käkkimään ja odottamaan, että se nostetaan pois saaliinsa kanssa.

Lumoskasta kuva kolmikuisena (nykyään 5kk).

Lumoskasta kuva kolmikuisena (nykyään 5kk).

Lumo on muuttunut ehkä eniten sitten poikasaikojen. Tämän hopeasamppanjan kuskausta Kajaanista säädettiin aikoinaan tunteella. Vaivan palkaksi pieni tomera pallo nappasi minua voimalla sormesta kutakuinkin ensimmäisellä kohtaamisella ja sitä oli aivan mahdotonta pidellä. Annoin sen suosiolla siipan hoteisiin. Jo parissa viikossa naskali kiipesi kauniisti kädelle dunastaan. Nyt Lumoska asuu terra-häkki -yhdistelmässä ja sai juuri uudeksi lelukseen hienon juoksulautasen. Neidille kun ei käy ihan pieni juoksupyörä, eikä 22 senttistä suurempi mahdu terran ylätasanteelle. Lumo on iso. Se mitteli jo kolmikuisena Lulan kanssa kookkaimman naaraan tittelistä ja taitaa nyt olla voitolla. Luonteeltaan se on nyt mitä luottavaisin, vaikka toki tomera edelleen. Pienestä hurjasta superpallosta onkin kasvanut sympaattinen hamsuneito. Illussa ja Lumossa on erilaisesta olemuksesta huolimatta paljon samaa. Kummallakin on ainakin tuo kissamaisen itsetietoinen, etäinen ja hyväntahtoinen suhtautuminen meihin ihmisiin 🙂

Neiti sininen, Balladi eli Bali.

Neiti sininen, Balladi aka Bali.

Toinen omakasvattini Balladi sitten – viimeisin, joskaan ei vähäisin. Edellisessä postauksessa mainitsin pikkuisen naaraan näyttävän kovasti myrskypilveltä, ja myös luonne on osoittautunut sen mukaiseksi. Se ymmärtää jo olla näykkimättä minua (puhallan sitä samantien nassuun, tapa jota hamsterit inhoavat), mutta pikkusiskoaan Banzaita typykkä on alkanut kiusaamaan. Alan jo olla vähän huolissani, joten Banzai saanee kohta siirtyä varadunaan odottamaan kotiinpääsyään. Emonsa kanssa Balladi sen sijaan tuntuu tulevan yhä edelleen toimeen. Aika näyttää, josko luonne tuosta jalostuu – toivottavasti. Ainakin tällä erää se on sisartaan huomattavasti rohkeampi, rajumpi ja meneväisempi.

Kaikenkaikkiaan naarashamsterit taitavat olla mieleeni uroita enemmän, vaikka poikien kanssa pääsee helpommalla. Urokset ovat pääsääntöisesti leppoisia lussukoita, vaan naaraiden edesottamusten seuraaminen on antoisaa.
Hyvää juhannusta kaikille meidän poppoolta!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s