Hopeamustan genetiikkaa kiinnostuneille

Kyllähän sen sitten ymmärsin, kun se väännetiin rautalangasta. Siis sen, että miksi Nallekarkki näyttää siltä miltä näyttää. Selitys vaatii jonkin verran periytymisoppia, joka on aina kiehtovaa 😉

Naksun kasvattaja jaksoi onnekseni useamman sähköpostin ja kuvan avulla setviä hopeamustan värin periytymistä. Heti aluksi lyötiin luu kurkkuun – ystävällisesti kylläkin – tuon sinisen diluutiogeenin suhteen, josta aiemmin puhuin. Koska se siis on todellakin resessiivinen, siis väistyvä ominaisuus, niin sen ilmeneminen Naksun fenotyypissä eli ulkonäössä ei ole mahdollista vain toiselta vanhemmalta perittynä. Tosin isän puolen umborous-väritys voisi periaatteessa sotkea mustaa turkinväriä.

Kallistun kuitenkin olettamukseen, että hamsumme on perinyt värityksen lähinnä äidiltään. Bonitan suvussa on hopeamustaa, joka periytyy semi-dominoivasti. Bonitakin voisi teoreettisesti kantaa ko. geeniä siten, että jokin toinen peritty ominaisuus peittää hopeamustan sen fenotyypissä. Kasvattajan mukaan ”tietyt geenit eivät välttämättä näy fenotyypissä vaikka olisivatkin [jopa!] dominoivia, lisäksi on muita värejä naamioivia värejä jotka vaikeuttavat todellisen fenotyypin tunnistamista jos sukuakaan ei ole tiedossa”. Naksulla kyllä on pitkähkö sukutaulu (muistaisinpa skannata sen), mutta asiaan perehtymättömälle aka meille se ei kerro juuri mitään ainakaan näistä peittävistä geeneistä.

Esimerkkikuvat valaisevat jälleen enemmän kuin tuhat sanaa. Hyvänvärinen heterotsygootti hopeamusta näyttää kuulemma tältä: http://noshamsters.be/hamsteropedia/wp-content/uploads/2012/01/dingyblack1.jpg . Hamsumme voisi olla oikeanpuoleisen kaverin kaksoisolento. Homotsygootti hopeamusta näyttää tältä: http://noshamsters.be/hamsteropedia/wp-content/uploads/2012/01/dingyblack3.jpg , ja on kieltämättä oikein hyvänvärinen. Vaan eipä niin charmikas kuin meidän hamsuherramme 🙂 Tosin näyttelymenestyksen saa ehkä unohtaa tuollaisella ei-stardardivärillä, varsinkin kun Naksulla on valkoinen leuanalus ja masu. Luulenpa kuitenkin, että meidän mahdollinen näyttelyyn menemisemme pohjautuu enemmän yleiseen uteliaisuuteen, kuin menestyshaaveisiin.

Musta vai hopeamusta?

Musta vai hopeamusta?

Mainokset

Yksi ajatus artikkelista “Hopeamustan genetiikkaa kiinnostuneille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s