Gummy Bear

Gummy Bear eli Kamu, Nallekarkki eli Naksu. Rakkaalla lapsella tuntuu olevan monta nimeä heti alusta lähtien. Onpahan mistä valita. Otus on kieltämättä suloinen kaikessa hahtuvamaisessa pörröisyydessään, joka johtuu pitkäkarvaisesta muunnoksesta. Sekä Nallekarkin isä, että äiti ovat pitkäkarvaisia. Äiti on musta kuten koko Nallekarkin sisarusparvi ja isä sininen umborous. Tämä kaikki ja muutama muukin sukupolvi selviää rekisteriotteesta.

Hamsterimme siis haettiin autollamme, jossa se sai nauttia etuistuimen lämmityksestä koppa turvavöissä kiinni. Kotiintultua otus sai olla jonkin aikaa rauhassa kuljetuskopassaan haistelemassa vieraita hajuja. Kopassa oli kasvatuskodin puruja mukana ja turvana halkaistu WC-paperirulla. Hamsterin automatka menikin mukavasti pää rullan sisään tungettuna. Kotona vanhat purut ripoteltiin uusien päälle. Aluksi aina ennen kuin koskimme hamsuun rapsuttelimme hetken puruja kuoman lähellä. Hamsterilla on paljon parempi kuulo kuin näkö ja näin Naksu ei pelästynyt, kun sitä lopulta koskettiin. Poikanen oli alusta lähtien melko helppo käsitellä. Ei nyt varsinaisesti innostunut käteen ottamisesta, mutta pysyi hyvin kämmenissä sitten kun siihen asti päästiin. Koitti kyllä tunkea päätään joka sormiparin välistä, vaan ei puremisesta tai edes näykkimisestä tietoakaan. Rajoitimme kyllä käsittelyä ensimmäisten päivien ajan ja tytön syliinkin hamsu pääsi vasta kolmantena kotonaolopäivänä. Siinä sitten kasvatettiin molempia lapsia, hamsteria uusiin ihmisiin ja tyttöä kärsivällisyyteen.

Selvästi tytär oli hieman pettynyt, kun Nallekarkki ei ole oikein sylilemmikki. Neiti toki tiesi asian etukäteen. Myös poikasen jatkuva nukkuminen yllätti vanhemmatkin, mutta päivien kuluessa unirytmi vakiintui ja yhteistä valveillaoloaikaakin jäi tunti, pari. Loppujen lopuksi se on ihan riittävästi koulunkäynnin, läksyjen, harrastusten ja muun puuhailun kanssa. Hamsterin touhuamisen seurailu on kovin mukavaa, samoin kuin terraarion rakentaminen ja sisustaminen. Jälkimmäisestä pitää koko perhe, hamsteri mukaanlukien.

GB lasin läpi

GB lasin läpi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s